Peruskysymyksiä

Kotimaa

EU-puheenjohtajuus ja Suomen etu

Viime päivinä ovat kansaa aiheellisesti pöyristyttäneet punavihreän hallituksen ministereiden kommentit, joiden mukaan Suomi ei aja EU-puheenjohtajamaana omaa etuaan, vaan Euroopan etua.

Sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Suomalainen EU-politiikka on kautta aikain ollut naiivia ja takkiaukista mallioppilaana toimimista, josta ei ole koskaan palkintoa tullut eikä koskaan tulekaan. Suomi on kokoisensa ja sillä selvä.

Haetaanko ISIS-leirin suomalaiset kotiin?

Keskustelu Al-Holin yhdistetyn vanki/pakolaisleirillä olevien ulkomaan kansalaisten tilanteesta on puhuttanut viimeiset viikot kiihtyvällä tahdilla. Hallituspuolueilta on tullut asiasta aavistuksen keskenään ristiriitaisia lausuntoja, mikä kenties johtuu siitä, että kokonaisuus on sekä eettisesti että juridesti melko hankala. Lohduttautua voi sillä, että hajallaan tuntuu olevan oppositiokin.

Emme tienneetkään olevamme "uusi Neuvostoliitto"

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on jälleen kerran terästänyt puolueensa jäsenten ja kannattajien saalistusviettiä nimeällä kokonaisen kansanryhmän "uudeksi Neuvostoliitoksi".

"Tämän päivän Suomessa ja länsimaissa laajemminkin maahanmuutosta, islamista, seksuaalivähemmistöistä, Euroopan unionista ja eräistä muista kysymyksistä on tullut uusi Neuvostoliitto", totesi Halla-aho Tampereen puoluekokouksen linjapuheessaan sunnuntaina.

Taksikurjuus - Milloin väärin valinnut voi vielä poistua autosta, maksamatta?

Jos taksiin istuttua selviää, että kuski  ei edes hahmota osoitetta, missä vaiheessa asiakas voi astua ulos,  maksamatta mitään?  Vai onko niin, että "perusmaksu" on maksettava, jos on ehtinyt istua sinne takapenkille, vaikka auto ei ole vielä lähtenyt liikkeelle?  Sopiminen etuikkunan kautta  ei ole luotettavaa, koska kuskit tietenkin pyrkivät antamaan kuvan, että homma hoituu. 

Kuka tarvitsee geenirekisteriä

Sipilän hallitus toteutti sosiaali- ja terveydenhuollossa kasvustrategiaa, jonka osana pyrittiin terveydenhuollon tietokantojen aiempaa voimakkaampaan hyödyntämiseen yritystoiminnassa. Suomeksi sanoen terveydenhuollon arkaluonteisia potilastietoja haluttiin myydä kaupalliseen käyttöön. Samaan aikaan tieteellisen tutkimuksen rahoitusta leikattiin ja lääketieteen tutkijoita kannustettiin hankkimaan rahoitusta muualta (mm. tekemällä yhteistyötä yritysten kanssa).

Kateus vie Vappusatasenkin kympiksi

Valitus on ollut suuri, kun valtaapitävät ovat kertoneet, ettei sen Vappusatasen toteuttamiseen löydy riittävästi pennosia. Tulisiko viiskymppinen vai jääkö ihan kympiksi, irvailee puolestaan oppositio. Aiheellistahan pohdinta on, sillä talous on alkanut sakata, jopa kansalaisten usko tulevaan on viimeisimpien mittausten mukaan vahvasti heikentynyt.

ISIS-naiset koto-Suomeen – entä vaikutukset?

Kun on seurannut viime päivien uutisointia ISIS-naisista, vaikuttaa siltä, että ei ole aivan selvä, tuodaanko heidät lopulta Suomeen vai ei. Hallituksessa asiasta on ilmeisesti ainakin kahdenlaista näkemystä. Toki kysymys on moniulotteinen. Perusteena ISIS-naisten Suomeen tuomiselle ovat monet väläytelleet heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista.

Kolmen K:n hallitusohjelma

Uusi hallitus on nyt toiminut 3 viikkoa. Keskeisin tulos on tietysti toistaiseksi hallitusohjelma. Se onkin sinänsä perusteellinen: yli 200 sivua oleellisine liitteineen sisältäen yli 200 riviä yksilöityjä menolupauksia (1,2 mrd €/v pysyvinä lisäyksinä + 3 mrd € väliaikaisia myyntituloilla rahoitettavia). Jos pitäisi neutraalisti kolmella K-sanalla verrata tätä ohjelmaa edelliseen, sanoisin, että hallitusohjelma on Korkeariskinen, Kullekin ojentava mutta energiamurroksen osalta myös Kiihdyttävä.

 

Pelkuruutta ja kaksinaamaisuutta

Naisista ja lapsista al-Hol-leirillä on muodostumassa iso ongelma. Rinteen hallituksen linjaus tarkoittaa sitä, että Suomen kansalaiset voidaan jättää oman onnensa varaan, jos he joutuvat ulkomailla pulaan. Tämä on kansalaisten hyvä muistaa.

 

Hallituksen, myös edellisen, linjana näyttää olevan, että pysyköön leirissä, jolleivat omin voimin Suomeen pääse. Tämä näyttää vahvasti heitteillejätöltä ainakin moraalisessa mielessä.

 

Toimia demokratian vahvistamiseksi

Rinteen hallitus on tehnyt kautensa aluksi kaksi pientä mutta kauaskantavaa päätöstä, joista kumpaakin on kritisoitu nähdäkseni sen takia, ettei päätösten laatua ja merkitystä kunnolla ymmärretä. Kummallakin näistä päätöksistä on kuitenkin demokratiaa ja ennen kaikkea puoluedemokratiaa vahvistavia ominaisuuksia. Nämä päätökset ovat valtiosihteerien ja ministereiden avustajien määrän lisääminen sekä puoluetuen korottaminen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä